Katuva Voltaire kiirastulessa – ja vähän muutakin ranskalaisesta 1850-luvun alkupuolen spiritismistä

Kun moderni spiritualismi sai alkunsa Yhdysvalloissa 1848, se levisi valtavalla nopeudella yli Atlantin hullun vuoden jälkeiseen Eurooppaan. Se sai tällä puolen valtamerta myös erityisiä muotoja ja etenkin Ranskassa ja Saksassa se kehittyi vaikutusvaltaisen mesmerismin rakentamalla maaperällä omaan suuntaansa, etenkin Allan Kardecin (1804–1869) inspiroimaksi spiritismiksi.

Sen vuoksi mannereurooppalaista spiritualismin muotoa ei tulisikaan historiallisista syistä kutsua ainakaan systemaattisesti spiritualismiksi vaan nimenomaan spiritismiksi erottamaan lapsi äidistään. Tutkimuksessa yleensä kuitenkin pidättäydytään käyttämästä spiritismi-käsitettä käsittääkseni useastakin syystä. Tässä niistä kolme: Ensiksi angloamerikkalaisen tutkimuksen vaikutus koko modernin esoterian tutkimuksen kenttään on ollut oleellinen, mikä on vaikuttanut myös nimityksen valintaan. Toiseksi taustalla esimerkiksi Suomessa vaikuttaa kunnioitus spiritualisteja kohtaan: järjestäytyessään spiritualistit halusivat Helmi Krohnin (1871–1967) johdolla nimittäin irtisanoutua spiritismistä, joksi he mielsivät monenlaiset viihteelliset spiritismin muodot. Niihin oli liittynyt muun muassa paljon skandaalinomaisia meedioiden paljastamisia, jotka he hahmottivat itselleen vahingollisiksi. Kolmanneksi syynä tutkijoiden käsitevalintaan on ollut se, että spiritualismi ja spiritismi olivat tietysti kiinteässä suhteessa toisiinsa, eikä käytännössä useinkaan ole mahdollista tehdä selkeää eroa näiden kahden välillä. Näin on etenkin jos spiritualisti on saanut vaikutteita laajasta kansainvälisestä kirjallisuudesta. Käsitteen yksioikoistamista vastaan puhuu kuitenkin esimerkiksi jo se, että Suomessakin toimii tälläkin hetkellä sekä spiritualisteja että spiritistejä.

Mutta se katuva Voltaire! En ole unohtanut häntä.

Ranskassa – saksalaisia seuraten – ihastuttiin amerikkalaistyylisiin tanssiviin pöytiin (ranskaksi tables tournantes, suomeksi puhuttiin esim. pokkuupöydistä) keväällä 1853, tarkalleen ottaen huhtikuun 20. päivän jälkeen. Tuolloin Constitutionnel-lehti oli nimittäin julkaissut jutun siitä, kuinka Bremenissä oli havaittu pöytien voivan liikkua ilman fyysistä syytä. Tieto alkoi levitä paikallisiin lehtiin kiivaalla tahdilla ja vain hetki oli kulunut, kun asiaa alettiin tutkia ja eksperimentoida tosissaan. Havaittiin, että seansseissa, spiritistisissä istunnoissa siis, osallistujien pitäessä käsiään pöydällä etenkin niin, että ne koskettivat vierustoverin kättä (tai pikkurillit olivat päällekkäin tai muutoin koskettivat), osallistujista muodostuva voima kanavoi hengille mahdollisuuden viestiä tuonpuoleisesta tähän ajalliseen maailmaan. Pian liikkuivat itsestään paitsi pöydät, myös astiat, hatut ja pianot.

HandsLarge
Planchette

Henkien mahdollisuudet kommunikoida tämänpuoleisen kanssa paranivat jatkuvasti, kun meediot harjaantuivat. Erityinen ranskalainen keksintö oli planchette, pieni levy tai lauta, johon oli kiinnitetty kynä. Sen avulla henget saattoivat kirjoittaa viestejä paljon kätevämmin kuin liikuttelemalla kokonaisia pöytiä. Nyt seanssiin osallistujat pitivät käsiään levyllä ja henget ohjasivat levyä haluamaansa suuntaan. (On syytä huomata, että amerikkalainen ouija-levy on paljon myöhempi keksintö, joka patentoitiin vasta vuonna 1891.) Tanssivia pöytiä paljon suositummaksi tulivatkin nämä ”puhuvat pöydät” (tables parlantes).

Niin kuin meillä Suomessakin, myös Ranskassa lehdistössä nähtiin monenlaista asennetta näitä ilmiöitä kohtaan. Satiirikot saivat paljon kirjoitettavaa, mutta toisaalta oltiin uteliaita. Kirkonmiehiltäkään ei löytynyt aivan heti yksimielistä kantaa siihen, mitä maallikkojen keskusteluista henkien kanssa olisi pitänyt ajatella. Osa papeista innostui itsekin kokeilemaan tätä uutta tapaa olla yhteydessä tuonpuoleiseen; osa oli sitä mieltä, että yhä edelleenkin vain pappisvihkimyksen saaneilla oli yksinoikeus pitää suhdetta tuonpuoleiseen yllä – ja kolmas ryhmä katsoi ykskantaan koko touhun olevan itsestään Saatanasta. Paavi ehti tuomitsemaan toiminnan kiertokirjeellään Adversus magnetismi abusus vasta 30.7.1856.

Paavin kiertokirje 30.7.1856
Paavi Pius IX:n kiertokirje 30.7.1856. Kuvalähde: http://archives-archtoronto.blogspot.com/2015/06/papal-encyclicals-of-past.html

Paavi ei spiritualismia eikä spiritismiä kyennyt pysäyttämään eikä papisto säilyttämään yksinoikeutta tuonpuoleisen kanssa seurusteluun, mutta jo ennen paavillista reaktiota ilmiöiden tutkijoita ehti tulla monenlaisilta suunnilta. Yksi heistä oli Henri Carion (1812–1892), ultrakonservatiiviseksi mainitun Gazette de Francen toimittaja, joka hyvin nopeasti päätyi monen muun tavoin havaintoon, että planchette oli erinomainen väline henkien tavoittamiseksi.

Carion’lla oli planchetteineen ilmiömäinen kyky saada yhteys mitä merkittävimpiin henkiin. John Warne Monroe, jonka tutkimuksessaan Laboratories of Faith (2008) esittämiä tulkintoja tässä olen seuraillut, nostaa heistä esiin Jeanne d’Arcin, joka kertoi Carion’lle, että teloitettu marttyyrikuningasperhe oli paratiisissa; Kaarle X, joka oli vuoden 1830 kukistama monarkki, puolestaan kiitti Carion’ta tuesta.

fullsizeoutput_f9e
Voltairen hengen viesti kiirastulesta. Kuva: Monroe, Laboratories of Faith, s. 29.

Kuten ylläolevasta kuvasta käy ilmi, itse Voltaire ilmaisi hänelle olevansa kiirastulessa ja nyt katuvansa ajatuksiaan. Tallella on siis yllä oleva Voltairen hengen planchettella kirjoittama viesti, joka vapaasti suomennettuna kuuluu kutakuinkin näin: ”Olen itkenyt ja sanoutunut irti epähurskaista teoksistani ja Jumala on minut armahtanut.” Carion’n mielestä tuomittavista valistusajattelijoista myös Rousseaun henki tavoitettiin. Hän puolestaan katui erityisesti Emilessä kirjoittamaansa. Konservatiiviselle Carion’lle tällaiset katumuksen puuskat olivat tietysti jumalallisia osoituksia hänen ja kumppaniensa politiikan oikeudellisuudesta.

Post scriptum:

Tämä blogiteksti ilmestyi alunperin Kirjoittavaksi olioksi -blogissani. Olen sitä hivenen hionut. Teksti sai alkunsa inspiroituessani John Warne Monroen teoksesta Laboratories of Faith. Mesmerism, Spiritism, and Occultism in Modern France. Cornell University Press, Ithaca 2008 (erityisesti sivut 15–37 tässä lähteenä).

Ylläolevassa on mukana ajatuksia spiritualismi-käsitteestä, joita kehittelin Maarit Leskelä-Kärjen kanssa kirjoittamaamme artikkelia varten. Artikkeli ilmestyy huhtikuussa teoksessa Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa (toim. Tiina Mahlamäki ja Nina Kokkinen). Teoksen kustantaa Vastapaino.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s