1890-luvun superuutisia kautta maailman oli ruotsalaisen, Grännasta syntyisin olleen Salomon August Andréen (s. 1854) vetyilmapalloretkikunnan katoaminen heinäkuussa 1897. Andrée ja hänen miehistönsä olivat suunnanneet Tanskansaaresta (Danskøyasta) 11.7.1897 Örnen-ilmapallonsa kohti pohjoisnapaa. Kolmen miehen varusteineen oli tarkoitus ylittää napa matalalla lentäen.

Pohjoisnavalla oli tuolloin valtavasti lumovoimaa. Se oli mystinen paikka, jota ei tunnettu, jota ei oltu tavoitettu ja josta ei tiedetty juuri mitään. Siksi Andrée oli liikkeellä, tehdäkseen historiaa. Retkikunta katosi jäljettömiin, joten ei ole yllätys, että myös spiritualistit kiinnostuivat selvittämään, mitä oikein oli tapahtunut.

Yksi hienoimmista lukemistani tietokirjoista on Bea Uusman Naparetki, joka käy lävitse retkikunnan tarinan poikkeuksellisella intensiteetillä ja vangitsevasti. Koska suosittelen kiireemmiten teoksen lukemaan, en tässä käy lävitse retkikunnalle tapahtunutta, vaan siirryn suoraan tilanteeseen, jossa maailman ihmettelee, mitä Andréelle, Nils Strindbergille ja Knut Frænkelille tapahtui. Se täytyy tietysti mainita, että heidän jäämistönsä löytyi Valkosaarelta 1930-luvulla. Miehet olivat pelastautuneet saarelle 5.10.1897 ja viimeinen päiväkirjamerkintä on tehty 8.10. Miehet olivat pääosin erinomaisen hyvin varustautuneita pitkään matkaan, shampanjaa myöten. Mukana oli satoja kiloja muitakin varusteita, muonaa, lihajauhetta, keksejä, juustoa, kolme kivääriä, laatikoittain ammuksia, tulitikkuja yli sata rasiaa, vettä, priimuskeitin, valopetroolia, runsaasti lämpimiä vaatteita, huopia, teltta, poronnahkainen kolmen hengen makuupussi, runsaasti lääkkeitä, myös morfiinia – ja nämä heidän leiristään vuonna 1930 myös löydettiin. (Uusma s. 13.)

Suomessakin, luonnollisesti, Andréen ilmaannousu oli mediatapaus. Lehdet julkaisivat lisäpainoksia ja lööpit kiljuivat. ”Andrée noussut ilmaan!” (Hangö 15.7.1897) Andréeta käsitteleviä sanomalehtijuttuja ilmestyi meilläkin kymmeniä, ellei satoja. Tilannetta seurattiin ja huhuista raportoitiin. Syyskuussa iski uusi uutinen: Andrée nähty! Andrée elää! Andrée nähty Antziferowskoin kylässä! (Esim. Haminan sanomat 17.8.1897.)

Tarkalleen ottaen mielikuvitus pääsi valloilleen jo ennen kuin retkikunta oli edes noussut ilmaan, saati kadonnut. Retkeä seurasivat myös meediot jo varhain. Niinpä lehdet kirjoittivat kautta maailman myös meedioiden tiedonannoista Andréen ja tämän kumppanien olinpaikasta. Jo 2. heinäkuuta kirjoitti innokas unennäkijä Ruotsissa, miten ilmapallo oli lähtenyt. Kun löysin Aalborgs Amtstidendestä jutun siitä, miten Göteborgin psyykkisen tutkimuksen seura oli tiedustellut hengiltä Andréen ja miehistön kohtalosta, ensireaktioni oli ”Ha, etpä voinut vastustaa!”, ja puhuttelin tässä Madame d’Espérancea, vaikka juttu ei paljasta hänen olleen meediona. Todennäköisyys on kuitenkin valtava. (Esim. Holstebro Avis 14.8.1897; Aalborg Amtstidende 14.8.1897; Herning Folkeblad 20.8.1897.) Göteborg ei ollut kuitenkaan ainoa paikka, jossa käytettiin spiritistisiä keinoja Andréen tavoittamiseksi.

Tilannetta seurattiin seuraavanakin vuonna, vielä oli toivoa, että miehet putkahtaisivat elossa esiin. Suurin osa alkoi jo menettää toivonsa, ja arvelut retken päättymisestä huonosti lisääntyivät. Myös meedioilta alettiin saada tällaisia tietoja. 28.10.1898 Åbo Tidning esimerkiksi (Nya tideniä siteeraten) uutisoi, että yksityismeedio Minneapolisista on todennut Andréen ja kumppaneiden kuolleen. Sen mukaan Andréen henki oli ilmoittanut: ”Löysin pohjoisnavan mutta samanaikaisesti löysin myös kuolemani!”

Kertomuksen mukaan meedio oli saanut tiedon retkikunnan kohtalosta. Matkan alettua miehet joutuivat mitä hurjimpaan myrskyyn; he ylittivät pohjoisnavan 10 ja 11 välillä illalla, noin kahdeksan tunnin matkan jälkeen. Tasan kello 11 putosi Andrée ilmapallosta. Aivan yksin oli hän seudulla, jossa oli vain valtavia jäämassoja ja syviä railoja. Pohjoisnapa on vain avoin meri, mutta sen ympärillä on tiukkaan pakkautuneita jäämassoja. Meri on vaahtoava ja vihainen. Kukaan ei voi onnistua pääsemään tänne, kukaan ei voi tulla pidemmälle kuin Nansen oli päässyt, oli viesti. Ajatella, kirjoitettiin, elävä ihminen, vieläpä ruotsalainen on kuitenkn ollut sen tuntumassa! Siitä, kuinka kauan Andrée oli pysynyt hengissä putoamisensa jälkeen, Andrée ei osannut meedion välittämänä kertoa, mutta hän kertoi nukahtaneensa ja kuolleensa uneen. Tämä oli lohdullinen uutinen kaikille sankarin ihailijoille.

Yhteys oli saatu myös Fränkeliin ja Strindbergiin. Myös näiden kohtalo oli meedion kertoman mukaan ollut karu. Myös Fränkel oli myrskyssä ja pudonnut pallosta jään rakoon. Niinpä Strindberg jatkoi matkaa yksin; ikuisuudelta vaikuttaneen ajan jälkeen hänkin putosi ilmapallosta ja osui maalle, paikalle joka oletettavasti oli Alaskan pohjoisin kohta. Kaikki oli menetetty ja tulokset tyhjiä.

Ranskalaisessa esoteriaan keskittyneessä aikakauslehdessä Le Voile d’Isis julkaistiin marraskuussa 1899 juttu otsikolla ”Astraaliruumiilla pohjoisnavalle”. Juttu oli jo aiemmin ilmestynyt mm. New Yorkissa ja moninaisissa lehdissä. Se kertoi siitä, miten neiti Marie Legge on tehnyt henkimatkan pohjoisnavalle ja nähnyt Andréen kumppaneineen makaamassa tulen äärellä. (Neiti Leggen nimi kirjoitetaan joissain jutuissa Leege ja hänen kerrotaan muuttaneen muutama vuosi aiemmin Norjasta New Yorkiin.)

Ruotsissa Aftonbladet kirjoitti neidin kertomasta syyskuun lopussa, 30.9. Lehti kirjoittaa: ”Jos voi luottaa spiritistien äänenkannattajaan Philosophical Journaliin, asuu Bringhamptonissa [sic] New Yorkin osavaltiossa muuan rouva Leege, joka olisi Andréen lihallinen serkku”.

Lehti kertoo lähteensä kertovan, että napamatkailija Andrée on itsekin spiritisti ja henkilökohtaisesti kutsunut Leegen salaisen tieteen arcanaan. Molemmilla on kyky irrottautua kaikesta maallisesta ja kulkea avaruudessa – samoin he ovat olleet vuosia yhteydessä toisiinsa satojen mailien päässä toisistaan. Epätavallisten voimiensa ansiosta voi rouva Leege nyt antaa luotettavaa tietoa Andréen kohtalosta.

Pian Andréen ilmapallon ilmaan nousun jälkeen Leege heräsi yöllä kummituksen vierailuun. Se ei sanonut mitään, mutta antoi merkin seurata mukana. Tuntematon voima nosti Leegen ilmaan ja kuljetti hänet yli kaupunkien, jokien ja meren kunnes lopulta saavuttiin jäävuorelle. Siellä kummitus pyysi Leegeä katsomaan taivaalle, ja siellä hän näki pohjantähden päänsä päällä. Sitten hän jatkoi lentoaan ja löysi toisen vuoren, jolla oli teltta. Se oli valmistettu ilmapallon jäänteistä. Sen sisällä makasi miehiä nukkumassa nuotion vieressä. Nämä olivat Andrée ja hänen miehensä. Leege kertoo vielä, että Andrée oli päässyt pohjoisnavalle hyväkuntoisena. Aftonbladet kommentoi vielä sarkastisesti, että ”jos Andréen on niin helppo liikkua maailmanavaruudessa, ei voi ymmärtää, miksi hän ryhtyisi mihinkään niin riskialttiiseen kuin ilmapallomatkalle.” (Aftonbladet 30.9.1898; sama juttu ilman sarkastisia loppukommentteja Göteborgs Aftoblad 11.10.1898.)

Vielä on otettava esiin myös Spirististisessä istunnossa piipahtava meedio, herra Peters. Vuonna 1901 hän oli vierailulla Tukholmassa ja piti seansseja maineikkaan spiritualistin, prinsessa Karadjan luona. Seanssit saivat paljon huomiota. 20.11. oli pidetty seanssi, jossa oli ollut läsnä Andréen retkikunnan jäsenen veljiä. Näiden veljesten välissä oli seanssin aikana Peters nähnyt seanssin aikana hengen. Petersin kuvauksesta miehet tunnistivat hengen kuuluvan heidän kadonneelle veljelleen. Näin Peters saattoi vahvistaa tutkimusmatkailijan olevan kuollut. (Svenska Dagbladet 20.11.1901.)

Otin tässä esiin vain pari esimerkkitapausta Andréehen liittyvistä meediokertomuksista. Olennaista ei ehkä olekaan kertomusten sisältö tai niiden kertoma Andréen kohtalosta, jonka me tiedämme jälkiviisaina paremmin, vaan se, miten ne kertovat toivosta, sankaruudesta ja myös meedioiden hyvin suuresta uutisarvosta. Lisäksi Andréen tarina tietysti kertoo ihmisen loputtomasta uteliaisuudesta ja lajityypillisestä taipumuksestamme mennä myös sinne, minne ei suinkaan olisi terveellistä mennä.